tiistai 19. huhtikuuta 2016

Maisemaalista

 photo helsingin maisemat 1 of 6_zpsvmzppgp0.jpg

Heipsan!

Tässä on muutamia lemppariotoksia Helsingistä. Me jätettiin auto Korkeasaaren parkkiin (koska ilmainen pitkäaikainen parkki) ja kuljettiin lähinnä metrolla paikasta toiseen. Tai kävellen, kävelyä tuli todella paljon viikonlopun aikana. En käsitä, miten jaksettiin koko ajan vaan kävellä ja kävellä. No okei, kyllä se kävelemisen määrä alkoi sunnuntaina tuntua.

Ensimmäisen kuvan kävin teetättämässä isoksi valokuvaksikin, tarkoituksena olisi pistää seinälle. Jotenkin tykkään tuosta vaan niin valtavasti! Luulen, että tuo ihmishahmo tekee tuohon kuvaan sen "jutun". Alemman kuvan tienviitat olen aiemminkin Helsingissä käydessäni pongannut, mutta kuvaa niistä ei ollut tarttunut matkaan. Nyt tarttui ja miusta onnistunut otos onkin :P Usvakuva on hotelli Tornista, josta puhuin edellisessä postauksessa. Heräsin yöllä vessaan ja ulkona odotti todella kaunis maisema. Vaikkei tuolla mitään kummoisesti nähnytkään... Istuin hyvän tovin vain katselemassa tuota näkymää ennen kuin palasin takaisin nukkumaan.

Kolme alinta kuvaa on otettu Korkeasaaren parkkipaikan tuntumassa olevalta rantakalliolta. Oli melkoinen yllätys, kun perjantaina lähes tyhjä parkkipaikka olikin täpösen täynnä autoja ja sai oikeasti miettiä miten avasi auton ovia ja ahtoi miljoonakantamukset sisälle :D

Vielä olisi pari Helsingin kuvaa jäljellä, tosin, asukuvia. Todennäköisesti palataan ensikerralla niiden parissa ;) Siihen asti, moikka moi! o/

 photo helsingin maisemat 2 of 6_zpskfq23rgb.jpg

 photo helsingin maisemat 3 of 6_zps4qzoldtk.jpg

 photo helsingin maisemat 4 of 6_zpssmg4er6w.jpg

 photo helsingin maisemat 5 of 6_zpsrhmcw4z8.jpg

 photo helsingin maisemat 6 of 6_zpsekt9kyok.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kamera Nikon D7000
Objektiiveina Nikon af-s dx 18-55mm
Nikkor Af-s 55-300/4.5-5.6g VR
Nikkor Af-s 85mm 1.8G